Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Mestarit areenalla naisnelikko sai lokaa niskaan - Tuure Kilpeläiseltä yllättävä ratkaisu: "Kapula"

Mestarit areenalla -nimen käyttö ja kiertue on aiheuttanut närää.

4.4.2022 klo 15:32

Ellinoora

Ellinoora, Kaija Koo, Jenni Vartiainen ja Paula Vesala. Kuva: Warner Music Finland


Hector, Pepe Willberg, Pave Maijanen ja Kirka kiersivät Mestarit areenalla -nimellä 1990-luvun lopulla. Mestarit teki suomalaisen kevyen musiikin historiaa tekemällä loppuunmyydyt konsertit niin Helsingin Hartwall areenalla kuin Olympiastadionillakin sekä menestyksekkään albumin.


Nyt Mestarit areenalla tekee paluun, mutta aivan uudella kokoonpanolla. Tämä on aiheuttanut kohua niin alkuperäisten mestareiden kuin kansankin parissa.


Kaikki neljä artistia ovat allekirjoittaneet ja jakaneet vastineen omilla Instagram-tileillään Mestarit-sanan käytöstä nousseeseen kohuun.


Jenni Vartiainen, Paula Vesala, Ellinoora ja Kaija Koo kirjoittavat Instagramissa näin:

-Mestareista. Lähdimme tähän projektiin ilolla mukaan, hyvin aikein ja siinä oletuksessa, että kaikki osapuolet ovat asian puolella. Olemme pahoillamme, että kiertueen nimestä on aiheutunut mielipahaa. Yhteistä tapahtumille on ainoastaan se, että tämäkin on neljän ison artistin yhteinen kiertue. Nyt, vuonna 2022, teemme tällä porukalla tietysti jotain ihan omannäköistä.


Postausteksti jatkuu kuvan jälkeen ->


Kuva Vesalan Instasta, katso toinen kuva painamalla kuvassa oikealla olevaa nuolta:



Naisnelikko jatkaa Instassa:

-On sanomattakin selvää, että kunnioitamme kollegoitamme erittäin suuresti. Mestarit-kiertue toi 90-luvulla valoa synkkään aikaan Suomessa ja samoin mekin haluamme tuoda lämpöä tähän aikaan. Olemme kuitenkin myös samalla valtavan ylpeitä siitä, mitä kukin meistä on artistina saanut aikaan. Kannamme kruunumme omasta urastamme pystypäin. Mestarit Areenalla -kiertueella on upea historia musiikin ja yhteenkuuluvuuden juhlana. Odotamme syksyä innolla ja toivotamme ihan kaikki tervetulleeksi mukaan. Rauhaa ja rakkautta,

Jenni, Paula, Ellinoora, Kaija

@ellinooramusiikki @kaijakooofficial @jennivartiainenofficial



Ellinoora

Laulaja ja lauluntekijä Tuure Kilpeläinen on nähty mm. suositussa Vain elämää -sarjassa. Kuva: Nelonen


Nyt laulaja ja lauluntekijä Tuure Kilpeläinen on kommentoinut kohua Vesalan instassa. Kilpeläinen antaa myös ratkaisun tilanteeseen:

-Mun täydellisessä maailmassani asiat menevät näin: Edellisen, ei kenenkään omistaman ”Mestarit Areenalla” -nimisen kiertueen mestarit tulevat antamaan teille ”mestari”-kaiverretun viestikapulan handuun. Tätä kapulaa annetaan aina eteenpäin tästä ikuisuuteen. Kaikki muistavat ensimmäiset mestarit. Ehkä he fiitttaisivat yhden biisin ajan? Mut tää on niin hieno juttu kun teette tämän! Mun viestini on ikäisilleni, nuoremmille ja vanhemmille äijille: älkää jääkö jumiin omien patsaittenne varjoon. Se ei kannata!, Kilpeläinen kirjoittaa.


Katso tv-ohjelmien ajat Telsu.fi

Suomi24 Viihde

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»