Televisio

Vappu Pimiä oikoo harhaluulot: “Olen liikenainen, mutta rikas-etuliite vielä puuttuu."

9.11.2019 klo 10:00  Kirsti Kurki-Myllymäki

Vappu Pimiä on pitkänlinjan tv-ammattilainen, jolla tulee alalla jo huimat 20 vuotta täyteen ensi vuonna.

Vappu Pimiä

Vappu Pimiä. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki/Nauris.fi


Vappu Pimiä on tehnyt mittavan uran tv:ssä. Hän aloitti MTV3 Chat -ohjelman juontajana v. 2001. Sen jälkeen tie on vienyt moniin tv-ohjelmiin ja projekteihin. Pimiä on mm. vetänyt talk show´ta, juontanut tv-ohjelmia ja kirjoittanut keittokirjoja.

- Ensi vuonna olen tehnyt tätä työtä 20 vuotta. Se on ihan hyvin, ihan all right, Pimiä naurahtaa.



Pimiällä on monta rautaa tulessa työrintamalla, minkä lisäksi hänen perheeseensä kuuluu kaksi tytärtä ja mies Teemu Huuhtanen. Mitkä ovat Pimiän keinot selvitä lapsiperheen ja työn paineessa?

- Hyvä aikatauluttaminen. Meidän perheessä vietetään säännöllisesti aikataulusulkeisia, istutaan alas ja katsotaan, mitä menoja on. On päiviä, jolloin mun pitää olla jo 5.30 töissä ja miehen pitää lähteä lennolle, niin meillä on luottopakkeja, jotka tulee hoitamaan tytöt aamulla.


Työ vie varmasti suosikkijuontajan paljon pois perheen parista, vai mikä on tilanne?

- Monilla on sellainen käsitys, että olen paljon poissa kotoa, mutta en ole. Voi sanoa, että 85-90 % haen mun lapset joka päivä päiväkodista ja koulusta. Arkena mulla on satunnaisia juontokeikkoja, mutta aika vähän käyn arkena missään, en käy missään iltajuhlissa, Pimiä selventää.


Vappu Pimiä

Vappu Pimiä luotsaa lämminsydämisesti Maajussille morsian -tosi-tv-sarjaa. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki/Nauris.fi


Pimiälle mökki on se paikka, jossa akut latautuvat.

- Viikonloput ollaan 95 % mökillä yhdessä perheen kanssa. Se on tosi tärkeä vastapaino. Saan perheestä tosi paljon voimaa. Se pistää perspektiiviin asioita.

- Työni on julkista ja teen isoja ohjelmia, mutta olen tehnyt tätä 20 vuotta ja työ on työtä. En ajattele, että apua tuolla on miljoona ihmistä tuijottaa mua, että mitä mä oon tai teen. Eihän siitä mitään tulisi. Se, että saa tehdä työtä, jota rakastaa, on mahtava asia. Metsä ja perhe toimivat vastapainona parhaiten.


Vappu Pimiä

Vappu Pimiä juontaa Tanssii Tähtien Kanssa -viihdeohjelmaa aisapareinaan Mikko Leppilampi ja Tuija Pehkonen. Kuva: MTV3


Vappu Pimiä on koko kansan tuntema. Mutta mikä oli Vappu Pimiän unelma-ammatti lapsena?

- Ihan ensimmäinen muisto on, kun olin katsomassa Sirkus Finlandiaa ja sanoin äidille, että haluan trapetsitaiteilijaksi. Vähän kasvettuani tein omat käyntikortit, ja niissä yhdessä luki näyttelijä, yhdessä kokki ja yhdessä rikas liikenainen. Suht lähelle olen näitä päässyt. Olen liikenainen, mutta rikas-etuliite vielä puuttuu. Ihan hyvin nämä on nämä toteutuneet, Pimiä hörähtää tuttuun tyyliinsä.


Tanssii Tähtien Kanssa MTV3:lla su klo 19.30

Katso lisää ohjelmatietoja Telsu.fi


Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat