Televisio

Suosikkisarja teki ylipainoisesta Chrissy Metzistä tähden - Katsojat samastuvat Katen ponnisteluihin

13.11.2019 klo 10:00  Kirsti Kurki-Myllymäki

This is us -draamasarjan kolmas kausi loppuu, mutta neljännen kauden alkamisajankohta on jo tiedossa.

This is Us

Chrissy Metz on ampaissut tähdeksi Yhdysvalloissa This is Us -sarjan myötä. Kuva: Liv.



This Is Us on herkistänyt katsojat monisyisellä perhedraamallaan ja samastuttavilla hahmoillaan. Erityisesti Chrissy Metzin esittämä Kate Pearsonin hahmo on koskettanut ja tehnyt näyttelijättärestä ison tähden Yhdysvalloissa.


Metz on taistellut kilojensa kanssa jo hyvin varhaisesta lapsuudesta. Hän on mm. liittynyt Painonvartijoihin jo hieman yli 10-vuotiaana. Myös This is Us -sarjan Kate on ollut pienestä pitäen ylipainoinen. Erityisesti Yhdysvalloissa, jossa 1/3 väestöstä on lihavia, mutta kovat ulkonäköpaineet vallitsevat, Katen hahmo on koskettanut ja tarjonnut samastumispintaa. Hahmon kautta on avattu ylipainoisen ihmisen parisuhdetta, seksielämää ja lasten saamista.


Chrissy Metz on näyttelijä ja laulaja. Sarjan myötä hänestä tuli myös kirjailija. Metz on julkaissut omaelämäkerrallisen This is Me - Loving the person you are today -kirjan.


This is Us

Toby (Chris Sullivan) ja Kate (Chrissy Metz) ovat pariskunta, joka kohtaa rankkojakin vastoinkäymisiä. Kuva: Liv.


This is Us

Randall, vaimo ja lapset. Sterling K. Brown (Randall) on voittanut roolistaan parhaan draamasarjan miespääosan Emmyn vuonna 2017 sekä parhaan miesnäyttelijän Golden Globe -palkinnon vuonna 2018. Kuva: Liv.


This is Us

Sarjan kantaisä ja äiti: Jack ja Rebecca Pearson sekä lapset. Kuva: Liv.


This Is Us 3. kausi loppuu to 14.11. Sarjan 4. kausi alkaa 2. tammikuuta 2020

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi



Asiasanat: This is Us
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat