Televisio

Miikko Oikkonen: Sorjosen idea lähti v. 2010, jolloin Nordic Noir oli vielä lähtökuopissaan.

Televisio2.12.2018 klo 12:00  Kirsti Kurki-Myllymäki

Sarja on ihastuttanut ulkomailla mm. Suomen luonnolla ja Venäjä-yhteydellä.

Miikko Oikkonen on konseptoinut Sorjosen sekä toiminut ohjaajana ja yhtenä sarjan käsikirjoittajista. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki/Nauris.fi


- Sarjan lähtökohta löytyy Imatralta Eveliina Lappalaisen -tapauksesta. Tapaus oli vuoden verran auki, kun paikallinen poliisi ei osannut ratkaista sitä. KRP:ltä pyydettiin apuun.

- Kävi niin, että rikosta tutkiessani kiinnostuinkin poliisityöstä: miten poliisit tekevät työtä ja kuinka raadollista se työ on. Kuinka on mahdollista, että he palaavat sitten illalla kotiin elämään normaalia perhearkea. Tämä oli lähtölaukaus Sorjosen hahmolle ja tarinalle, Miikko Oikkonen avaa taustoja.


Sorjosessa on vaikuttava näyttelijäkaarti. Janina (Olivia Ainali), Pauliina Sorjonen (Matleena Kuusniemi), Kari Sorjonen (Ville Virtanen), Lena Jaakkola (Anu Sinisalo), Katia Jaakkola (Lenita Susi) ja Niko Uusitalo (Ilkka Villi). Kuva: Yle Kuvapalvelu, Fisher King


Sorjosen ensimmäinen kausi niitti suosiota Suomessa ja ulkomailla. Sarja on myyty lähes 200 maahan. Mitkä ovat Sorjosen menestystekijät ulkomailla?

- Saamme palautetta perhestoorista ja myös Karin, Lenan ja Pauliinan hahmoihin kiinnytään. Lisäksi rajan läheisyys kiinnittää aina huomiota. Venäjää pidetään pelottavana paikkana, mutta Sorjosessa on muitakin sävyjä. Tarinoiden lisäksi suomalainen luonto nousee esiin, ja ihmetellään, että onpa kaunista luontoa, Oikkonen summaa.


Sorjosen tapahtumapaikkana on Oikkosen synnyin- ja kasvukaupunki Lappeenranta.

- Olen syntynyt ja kasvanut Lappeenrannassa. Kotiseudulle palataan joko nostalgiasyistä tai koston vuoksi, jokainen katsoja saa päätellä kumpi tämä on, Oikkonen heittää haastattelun lopuksi.


Sorjonen YLE TV1:ssä sunnuntaisin 21.15.

Katso ohjelmatiedot Telsu.fi

TV-horoskooppi
TV-horoskooppiTV-horoskooppi
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat