Elokuvat

Heroiiniaddiktin rooli elvytti John Travoltan uran - 90-luvun kulttileffa Pulp Fiction tv:stä

10.10.2019 klo 6:45  Kirsti Kurki-Myllymäki

Tarantinon ohjaama "Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta" on yksi 1990-luvun kulttileffoista. Ja onhan siinä yksi leffahistorian ikimuistoisimmista tanssikohtauksistakin.

Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta

Uma Thurman tekee vakuuttavaa työtä Mia Wallacena. Rooliin pohdittiin myös Meg Ryania ja Holly Hunteria. Kuva: MTV3



Kulttimaineen saanut elokuva kertoo neljän surkuhupaisan tarinan puitteissa epäonnisista pikkurikollisista ja nyrkkeilijästä.


Leffan erikoisuus on epälineaarinen tarina, jossa ei edetä kronologisesti. Se on ryyditetty monenkirjavalla dialogilla, ironisella huumorilla ja eittämättä brutaalilla väkivallalla.


Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta

Työpari työn äärellä: John Travolta ja Samuel L. Jackson. Kuva: MTV3


Elokuva sai seitsemän Oscar-palkintoehdokkuutta, ja pokkasi palkinnon alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Se oli kassamagneetti niin kaupallisesti kuin arvosteluissa.


Pääosaesittäjä John Travontan se nosti takaisin näyttelijöiden kärkikastiin. Näyttelijä pääsi suuren yleisön tietoisuuteen Saturday Night Feverissä ja Greasessa, mutta sen jälkeen Travolta ei nähty kassamagneettileffoissa. Heroiini-addiktin rikollisen Vincent Veganin rooli teki temput ja toi Travoltalle jopa Oscar-ehdokkuuden.


Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta

John Travolta ja Uma Thurman kuuluisassa twist-tanssikohtauksessa. Kuva: MTV3


Ja pääsipä Saturday Night Fever-Travolta verestämään leffassa myös tanssitaitojaan, kun Vincent Vegan ja Mia Wallace (Uma Thurman) osallistuvat tanssikisaan Jack Rabbit Slims -ravintolassa. Kohtaus on yksi elokuvahistorian merkittävimmistä tai ainakin muistetuimmista tanssikohtauksista, joten siitä aplodit Travoltalle ja Thurmanille!


Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta

Pulp Fiction tarkoittaa suomeksi pehmeäkantista, edullista taskukirjaa, joka on kuvassa Thurmanin käden alla. Kuva: MTV3


Ohjaaja: Quentin Tarantino, USA 1994 (148'). Pääosissa: John Travolta, Samuel L. Jackson, Bruce Willis, Uma Thurman, Ving Rhames, Tim Roth, Amanda Plummer, Eric Stoltz, Rosanna Arquette, Christopher Walken, Maria de Medeiros, Harvey Keitel, Quentin Tarantino.


Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta (16) MTV3:lla pe 11.10. klo 22.45

Katso lisää ohjelmatietoja Telsu.fi


Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat