Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Oletko sinkku ja haluat lapsen? Tämä kannattaa katsoa! Lapsi tuntemattoman kanssa uusintana!

Lapsi tuntemattoman kanssa -reality on nimeään asiallisempi. Se antaa lasta haluaville, ihan "tavallisille" pariskunnille paljon hyvää tietoa.

1.3.2021 klo 7:00

Lapsi tuntemattoman kanssa

Yksi lasta haluavista on tähtipaitainen Hanna Kuopiosta. Ympärillä ohjelman asiantuntijoina toimivat psykologi Kalle Partanen ja psykoterapeutti Kaisa Niittynen. Kuva: Nelonen


Lapsi tuntemattoman kanssa -realitysarja seuraa suomalaisten 25-45 -vuotiaiden sinkkujen ja lapsettomien naisten ja miesten yritystä saada oma lapsi toisen samassa tilanteessa olevan kanssa.


Kyseessä on maailmalla yleistyvä co-parenting eli kumppanuusvanhemmuus. Se tarkoittaa, että lasta toivovat sopivat keskenään lapsen hankkimisesta ja kasvattamisesta, mutta eivät lähtökohtaisesti asu yhdessä tai ole keskenään rakkaussuhteessa.


Syyt kumppanuusvanhemmuuteen ovat monet, esimerkiksi naisilla kumppania ei ole vielä löytynyt ja ikä alkaa tulla vastaan, miehillä syy voi olla homoseksuaalisuus.


Sarja alkaa leiriltä, jossa ryhmä toisilleen tuntemattomia naisia ja miehiä viettää yhdessä muutaman päivän toisiinsa tutustuen. Tavoitteena on löytää leiriltä kumppani, jonka kanssa voisi sitoutua yhteiseen elämänmittaiseen vanhemmuuteen. Kumppanin löydyttyä lasta aletaan yrittää - kukin pari valitsemallaan tavalla.


Lapsi tuntemattoman kanssa

Ari ja Riina ovat mukana ohjelman koko kauden. Kuva: Nelonen


Lapsi tuntemattoman kanssa on ajatuksia herättävä dokumentaarinen realitysarja. Päähenkilöt päästävät katsojat seuraamaan intiimiä ja monelle kipeääkin matkaa vanhemmaksi.


Lapsi tuntemattoman kanssa uusinnat Liv ma 01.03. klo 12 alkaen

Katso tarkat ohjelma-ajat Telsu.fi


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»