Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Mikko Alatalo paljastaa Juice yhteistyöstä: "En pysynyt siinä ryypyn ottamisessa matkassa!"

Mikko Alatalo ja edesmennyt Juice Leskinen olivat Suomi-rockin vahvoja suunnannäyttäjiä.

23.12.2019 klo 9:04

Tammerkosken rannalla

Mikko Alatalo on tehnyt mittavan uran mm. muusikkona, laulajana ja biisinikkarina sekä kansanedustajana. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki


Mikko Alatalo nostaa itsensä ja Juice Leskisen (1950-2006) merkittäviksi tekijöiksi suomalaisessa rock-musiikissa ja erityisesti rock-lyriikoissa.

- Me luotiin Juicen kanssa suomalainen rock-lyriikka. Siihen asti oli ollut vähän tällaista tango-lyriikkaa, ja me kurottiin umpeen aukkoa, joka oli suomalaisen ja anglo-amerikkalaisen lyriikan välillä. Ja ruma sanakin sanottiin, niin kuin se on, Alatalo valottaa suomalaisen rock-musiikin historiaa.


- Moni artisti Hanhiniemestä Mustajärveen on tullut sanomaan, että he olivat silloin tajunneet, että rockia voi laulaa myös suomeksi. Dave Lindholm sanoi joskus hyvin, että Juice Leskinen ja Coitus Int. oli kuin Hurriganes, mutta suomen kielellä, Alatalo hehkuttaa.


Alatalo ja Juice tekivät omia sanoituksiaan, mutta myös yhteisiä biisejä. Alatalo heittäytyy muistelemaan miesten välistä yhteistyötä, jonka hedelmistä on saanut nauttia koko Suomen kansa.

- Mä lähden maalle -kappale on hauska esimerkki siitä, miten laulut syntyivät. Juice oli meidän kesäleiristudion kokkina ja vastasi ruokahuollosta. Kun Juice kuori perunoita, mä sanoin aina sen ensimmäisen lauseen, että “Miten hienoa maaseudulla on” ja hän jatkoi sarkastisesti sen kääntöpuolen siitä asiasta. Oli hienoa tehdä yhteistyötä Juicen kanssa.


Tammerkosken rannalla

Mikko Alatalo on nähty suomalaisissa tv-ohjelmissa vuosikymmenien ajan. Kuva: Yle


Yhteistyö Juicen kanssa kesti vuosikymmeniä, mutta Juicella oli myös muita nestemäisiä “kavereita”, jotka tulivat yhä tärkeämmiksi.

- Juicen kanssa tehtiin joka vuosikymmen jotain yhteistä, mutta en mä pysynyt siinä ryypyn ottamisessa matkassa, se oli liian rankkaa. Kun 2003 piti tehdä Päätalo-festivaaleille laulu, niin Juice oli mua auttamassa siinä. Tehtiin Senaattori ja boheemi -biisi sekä viimeiset keikat yhdessä. Se oli hienoa, että vanhat kaverit palasivat yhteen.


Vanhoilta kavereilta saa myös hyviä neuvoja. Niitä Alatalokin sai, kun pääsi aikoinaan eduskuntaan.

- Kun aloitin kansanedustajana Juicella oli hyvä ohje, miten yhdistäisin senaattorin ja laulajan homman: “Puhu ilimaseks ja laskuta laulusta”, Alatalo muistelee vanhan kaverin neuvoa.


Lue myös: Mikko Alatalo kommentoi Juice-leffaa: "Kaikki veti posket lommolla röökiä ja tuikku paloi..."


Lue myös: Mikko Alatalo paljastaa sinisten silmälasien tarinan - Sai lähes 70 000 postikorttia yleisöltä


Juice elokuva (7) on Nelosen ohjelmistoa.

Katso lähetysaika kätevästi Telsu.fi


Juttu on suosikkiuusinta ja se on julkaistu ekan kerran 12/2019.


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»