Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Toni Wirtanen hehkuttaa uutta koiranpentua: "Hyvin on mennyt!" - Katso Tuire Madonna Wirtasen kuvat

Toni Wirtanen kertoili Nauris.fille uudesta perheenjäsenestä The Voice of Finland -lehdistötilaisuudessa.

22.1.2020 klo 10:00

The Voice of Finland

Toni Wirtanen nähdään The Voice of Finlandin valmentajana tällä kaudella. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki/Nauris.fi


Toni Wirtasen ja Jannika B:n perheeseen on tullut uusi perheenjäsen, pienen pieni koiruli Tuire Madonna Wirtanen.

-Nyt täytyy sanoa näin, että hyvin on mennyt ja rohkeus on kohonnut huikeasti. On kyllä ns. vauhtimakkara. Kun on ollut monta vuotta aikuisempia koiria, jopa senioreita, niin pennun meininki aina vaan yllättää uudestaan. Jos kotona joku on aidosti iloissaan siitä, että minä tulen kotiin, niin siellä on ainakin sitä. Ainakin yksi, Wirtanen kertoilee.


Jannika B on jakanut ilosanomaa uudesta pörröpäästä Instagram-tilillään ennen koiran saapumista. Artisti kirjoittaa:

-Neljän päivän päästä Tuire Madonna Wirtanen muuttaa meille!!! #pomeranian #marsu #perheenlisäystä #karvapallowirtanen



Koira on todella tärkeä perheessä. Jannika B jopa jätti tämän vuotisen Kultainen Venla -gaalan väliin, sillä hän halusi jäädä kotiin pienen palleron ja tyttärensä kanssa. Hän kertoi asiasta Instagramissa.

-Perjantaina piti olla täydessä tällingissä jakamassa palkintoa Kultainen Venla gaalassa, mutta koska en raaskinut jättää vielä Tuire Madonnaa hoitoon niin gaalailu muuttui koti-illaksi. Onneksi kuitenkin kotona avautui Martan kauneussalonki, joka laittoi meidät Tuiren kanssa nätiksi. Toteutuksessa kärsi vain huulipunapuikko. Muah: Martta Wirtanen #pomeranian



Onnea uudesta perheenjäsenestä koko perheelle!


The Voice of Finland Nelosella pe ja su 31.1. klo 20 alkaen.

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»