Televisio

Toivepaluu: Jussi-palkittu Hannele Lauri uudessa tv-sarjassa - Luvassa paljastuksia kulissien takaa

12.4.2019 klo 10:00  Kirsti Kurki-Myllymäki

Melkein totta -tv-sarja avaa suomalaisen teatterin maailmaa hienovireisen huumorin keinoin.

Melkein totta

Haahas, onko tähtinäyttelijöiden nimet väärässä järjestyksessä vai mistä kenkä puristaa? Kuvassa: Juulia (Hannele Lauri) ja takaa kurkistaa Suvi (Emilia Sinisalo). Kuva: Yle Kuvapalvelu


Hannele Lauria ei ole nähty viime aikoina yhtä tiiviiseen tahtiin televisiossa kuin 1990-luvulla, jolloin hänet tunnettiin mm. Spede Pasasen tuotannoista, Naisen logiikasta ja Hynttyyt yhteen -sarjasta. Lauri teki mittavan yli 30-vuotisen työuran Helsingin Kaupunginteatterissa, josta jäi eläkkeelle kolmisen vuotta sitten.


Upealle Hannele Laurille myönnettiin tänä vuonna Jussi-gaalassa elämäntyöpalkinto Betoni-Jussi. Nyt monen meistä toive toteutuu, kun saamme nauttia Hannele Laurista uudessa Melkein totta -sarjassa.


Melkein totta

Emilia Sinisalo, Heli Sutela ja Hannele Lauri vievät katsojat teatterin kulissien taakse. Kuva: Yle Kuvapalvelu


Melkein totta kertoo näyttelijöiden elämästä kulissien takana ja käsittelee hienovireisen huumorin keinoin teatterin arkea.


Kolme näyttelijätärtä Juulia (Hannele Lauri), Eeva (Heli Sutela) ja Suvi (Emilia Sinisalo) jakavat pukuhuoneen teatterissa. Pukuhuoneessa roolivaatteet riisutaan ja ajatukset puetaan sanoiksi. Siellä mylläävät monilta työpaikoilta tutut pelot ja haasteet: kilpailu, talouspaineet, johdon ja työntekijöiden välinen luottamuspula, sukupuolten välinen (epä)tasa-arvo, ja aina joistakin syövereistä pulpahtava ammattiylpeys, solidaarisuus ja ystävyys.


Melkein totta

Onko kaikki kunnossa ennen esitystä? Kuva: Yle Kuvapalvelu


Päärooleissa: Heli Sutela, Hannele Lauri, Emilia Sinisalo

Ohjaajat: Petri Kotwica, Kimmo Taavila, Riku Suokas

Käsikirjoittajat: Heli Sutela, Heikki Syrjä, Riku Suokas


Melkein totta (S) uusi sarja alkaa la 13.4. Yle TV1 klo 21.15

Jäikö katsomatta? Katso uusintojen lähetysajat Telsu.fi


Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat