Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Täältä tullaan, Wisteria Lane - Täydelliset naiset palaa telkkariin - Katso kuvagalleria

Muistatko, mistä kaikki alkoi?

14.4.2019 klo 7:00

Täydelliset naiset
Komediallinen draamasarja kertoo Wisteria Lanella asuvista, ainakin ulkopuolisen silmin periamerikkalaista unelmaa elävistä naisista. Kuva: MTV.


Täydelliset naiset (Desperate Housewives, 2004–2012) tekee paluun televisioon, kun AVA näyttää hittisarjan kokonaisuudessaan uusintana 15.4. alkaen.


Sarjan tarina alkaa, kun Wisteria Lane -nimisen rauhallisen lähiökadun asukkaista yksi löytyy kotoaan kuolleena. Mary Alice Young (sarjan kertojana toimiva Brenda Strong) on täysin yllättäen tehnyt itsemurhan.


Mary Alicen kuolemaa ja siihen liittyvää salaperäistä kirjelappusta ihmettelevät Mary Alicen naapurit, neljä parasta ystävää: Susan Mayer (Teri Hatcher), Lynette Scavo (Felicity Huffman), Bree Van de Kamp (Marcia Cross) ja Gabrielle Solis (Eva Longoria). Naiset alkavat selvittää, mikä on Mary Alice Youngin itsemurhan takana.


Täydelliset naiset

Susan Mayer (Teri Hatcher) on kömmähdysaltis ja huonon tuurin vainoama, joka mm. polttaa vahingossa naapurin talon. Kuva: MTV


Täydelliset naiset

Lynette Scavo (Felicity Huffman) on sarjan alussa neljän pienen lapsen kanssa kotona oleva kotiäiti - ja lähellä hermoromahdusta. Kuva: MTV



Täydelliset naiset

Bree Van de Kamp (Marcia Cross) on perfektionisti, joka rakastaa siivoamista ja haluaa antaa aina positiivisen kuvan perheestään - vaikka raivon kautta. Kuva: MTV



Täydelliset naiset

Gabrielle Solis (Eva Longoria) on materiaa rakastava omistushaluisen latinomiehen vaimo, joka pelehtii nuoren puutarhurin kanssa. Kuva: MTV


Täydelliset naiset -sarjan kaikki kahdeksan tuotantokautta esitetään AVAn arki-illoissa maanantaista torstaihin alkaen ma 15.4. klo 20

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»