Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Selviytyjät Petra Gargano tylyttää: “Sara Sieppi bluffas ihan 6-0” - Torakat kavereina viidakossa

Petra Gargano ei ollut turvassa oikein missään kohtaa Selviytyjät Suomi -kisaa.

7.11.2019 klo 10:00

Selviytyjät Suomi

Petra Gargano muusikko ja Tiktak-yhtyeen solisti. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki/Nauris.fi


Miksi lähdit mukaan ohjelmaan?

- Oon kotonakin sanonut, että jos on joku tv-formaatti, mikä ei liity musiikkiin, mihin mä voisin lähteä, niin se olisi Selviytyjät. Se itsensä fyysisesti ja henkisesti haastaminen kiinnosti. Kun on tällainen “hiukan kilpailuhenkinen” ihminen, niin sekin on hauska nähdä, mihin omat rahkeet riittää.


Mikä oli parasta?

- Skaboissa ajattelin tehtävän nähdessäni “mä en selviä tuosta”. Mulle oli aikaisemmin esim. 25 metriä uimista liikaa, enkä päässyt uimahallissa päästä päähän. Uiminen oli tosi hankala ja iso haaste, jota toki vähän treenasin ennen reissua. Mutta juuri omien pelkojen voittaminen ja itsensä ylittäminen, niistä sai voimavaroja ja henkistä voimaa. Se oli parasta antia.


Mikä oli kamalinta?

- Itsensä kohtaaminen. Yön pimeinä hetkinä ne omat epävarmuudet ja heikkoudet. Koin olevani tosi yksin siellä, sillä koko ajan oli kisa-asetelma. Ajattelin, että mun pitää nyt yksin miettiä, miten selviän tästä seuraavasta päivästä. Siellä ei ole normaalia turvaverkkoa, mitä kotona. Se oli hirveintä, mutta samalla se kasvattavin juttu. Koti-ikävä oli sitten se toinen ikävin puoli. Olisin aika monta ruoka-annosta vaihtanut yhteen puheluun.


Kuka oli pahin juonittelija?

- Sara Sieppi bluffas ihan 6-0, Sara oli ehdottomasti kovempi pelaaja kuin meikäläinen. Kyllä Sara oli kova peluri. Valitsen Saran. Oli toki muitakin esim. Kai pelasi kovaa.


Selviytyjät Suomi

Petra Gargano kaipasi saarella ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Kuva: Nelonen


Mitä ruokaa kaipasit eniten?

- Pizzaa, pastaa, hiilihydraatteja, proteiineja. Proteiinin kaipuu oli aika iso. Aika paljon olisin tehnyt proteiinipatukasta. Oli ihanaa, kun ostin mennessä lentokentältä Fazerin sinisen ja tiesin koko ajan, että sinä hetkenä, kun mä tipun, menen hotellin ja syön sen koko Fazerin sinisen. Se helpotti.


- Siellä oli järkyttävä nälkä. Selvisin paremmin silloin, kun ei ollut mitään syötävää. Kroppa jotenkin sopeutui. Jotkut paastosi ennen kisaa, minä pikemminkin tankkasin ja yritin syödä tosi paljon. Kun ruokaa ei saanut ja tiesi, että sitä ei saa, meni hyvin. Mutta sitten, kun sitten kun sai energiaa, niin keho rupesi haluaamaan sitä lisää. Siinä kohdassa oli hankalinta. Olin se tyyppi, joka kävi raaputtamassa kynnellä vielä kattilan reunat. Jos vähän tippui ruokaa torakan viereen, ei haitannut. Sieltä vaan suuhun.


Mitä pelkäsit eniten?

- Aikaisemmin pelkäsin torakoita. Aamulla, kun meni avaamaan ruokakomeron, niin torakat vilisti. Se ei siellä tuntunut missään, suhtautuminen muuttui.


Mitä tavaraa kaipasit eniten?

- Kynää ja paperia. Olisin halunnut laittaa biisi-ideoita ylös, dokumentoida omia ajatuksia ja tunteita. Etukäteen ajattelin, että siellä tulee tylsää, kun olen menevämpi tapaus. Mutta ei tullut. Reissun jälkeen on osannut pistää asiat tärkeysjärjestykseen, kun on tajunnut, miten vähällä pärjää.


Selviytyjät Suomi

Petra ja Anu välillä iloisissakin tunnelmissa. Kuva: Nelonen


Mitä vaatetta kaipasit eniten?

- Valitsin matkalle maailman huonoimmat pitkät housut. Siis voi herrajestas, miten ihminen voi olla typerä. Oli jokailtainen jumppa, että sain kiskottua ihonmyötäiset jooga-housut päälle. Ja sit ne oli täynnä hiekkaa. Löysät, ihana college-housut olisi olleet hyvät. Ei tällaisia tajuu.


Ketä ihmistä kaipasit eniten?

- Oma poika ja mies. Jännitti se, että miten 5-vuotias lapsi suhtautuu erossa olemiseen. Yön pimeinä tunteina tuli mieleen, että entä jos hän on ottanut tosi raskaasti ja kotona on hirveä tilanne päällä? Oli vaan pakko luottaa, että niin kauan kun ei kuulu mitään, niin kaikki on hyvin. Heikkoina hetkinä se mieli rupesi pyörittämään katastrofiskenaarioita.


- Aika monta ruoka-annosta olisin vaihtanut, jos olisin saanut soittaa kotiin. Se oli se isoin jännitysmomentti.


Ylittikö vai alittiko odotuksesi?

- Ylitti. Sain enemmän kotiin viemisiä kuin mitä ajattelin. Paljon henkistä pääomaa ja muutaman uuden ystävän. Harvoin tässä iässä tapaa ihmisiä, joihin ystävystyy. Se oli aivan ihanaa. Olen iloinen, että lähdin.


Selviytyjät Suomi

Petra piti itsestään hyvää huolta ja treenasi ennen Selviytyjiä. Sen kyllä huomaa naisen kropasta. Kuva: Nelonen


Lähtisitkö uudelleen mukaan?

- Jos tulee all-stars -kausi, niin kyllä mä lähtisin. Perhe saattaa olla eri mieltä, mutta se on sitten neuvottelukysymys.


Spekuloidaan, että jos olisit voittanut pääpalkinnon eli 30 000 euroa, niin mihin käyttäisit sen?

- Se, joka mahdollisti mun pääsyn Selviytyjiin, oli se toinen selviytyjä eli mun mies. Hän selviytyi siellä kotona: hoiti freelancer-arjen, hoiti lapsen, kaksi koiraa ja kodin. Jos mä selviydyin, niin myös hän selviytyi. Rahoilla oltaisiin lähdetty kaukomaille moneksi viikoksi, se olisi koko perheelle palkinto selviytymisestä.


Selviytyjät Suomi Nelosella su klo 19:30.

Selviytyjät Suomi Extra sunnuntaisin Nelosella klo 22:30.

Katso Telsu.fi kaikki tv-ohjelmatiedot.


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»