Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

Samuli Edelmann iloyllätys: esiintyy tyttären kanssa tv:ssä - Katso upeat kuvat malli-Venlasta

Musiikin lahja ja monipuolisuus näyttäisi siirtyvän Edelmanneilla jälkipolvelta toiselle.

19.3.2019 klo 7:00

Studio

Edelmann on valloittanut suomalaisten sydämet vahvoilla tulkinnoillaan, pehmeällä äänellään ja karismallaan. Kuva: AOP.


Samuli Edelmann on näyttelijä, joka on tunnetaan huippurooleistaan mm. Tie pohjoiseen, Paha maa, Häjyt, Minä ja Morrison, Rööperi ja Mission Impossible - The Ghost Protocol -elokuvissa. Musiikki on kulkenut miehen rinnalla näyttelijäntyön ohella ja hän nousi aikoinaan suureen suosioon ”Pienestä kii” -kappaleella v. 1991. Sen jälkeen koskettavat tulkinnat toisensa perään ovat seuranneet vuosien varrella. Edelmann on myös laulanut edesmenneen isänsä Toni Edelmannin säveltämiä kappaleita mm. Shakespearen ja Hessen runoihin.


Musiikin lahja ja monipuolisuus näyttää siirtyneen sukupolvelta edelleen eteenpäin. Myös tytär Venla Edelmann on paitsi laulaja, myös malli. Venla on postannut instagram-tilillään kuvia mallikeikoistaan, ja hänestä on nähty kuvia myös kansainvälisissä muotijulkaisuissa.




Samuli Edelmann esiintyy yhdessä Venla-tyttärensä kanssa Studiossa. Aiheena ulkonäkö ja vieraina mm. Sara Chafak, Ulrika Björkstam, Pekka Mattila ja Suvi Pitkänen.


Studio MTV3:lla ti 19.3.2019 klo 21

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi



Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»