Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Televisio

"Saako sua...?" Suosikkiartisti Lauri Tähkä saa kiusallisiakin kysymyksiä faneilta

Lauri Tähkä toteuttaa erikoisen keikan. Yleisö saa toivoa kysymyksiä etukäteen Tähkältä somessa.

12.6.2020 klo 6:00

Lauri Tähkä

Lauri Tähkä on yksi Suomen menestyneimmistä sooloartisteista. Kuva: Kirsti Kurki-Myllymäki


Lauri Tähkä järjestää livestream-keikan lauantaina 13.6. Erikoiseksi keikan tekee se, että idea keikkaan lähti yleisön toiveista. Yleisö saa myös toivoa haastattelukysymyksiä etukäteen Lauri Tähkän somekanavien kautta.


-Olen saanut tuhansia pyyntöjä livestream-keikasta, missä voitaisiin edes hetken olla yhtä. Myös minulla ja bändillä on kova kaipuu keikoille. Tämä keikka vastaa kutsuhuutoon ja molemminpuoliseen ikävään, Tähkä kertoo tiedotteessa.


Lauri Tähkä pyytää omalla Instagram-tilillään lähettämään kysymyksiä ja miehen Instagram onkin täyttynyt kysymyksistä.



Osa kysymyksistä on aika yleisiä, mutta osa hyvinkin henkilökohtaisia. Lauri Tähkältä halutaan kysyä mm.:

-Ootko vapaa? Saako sua iskeä?

-Mistä ammennat rohkeuden olla niin avoin ja haavoittuvainenkin yleisön edessä keikoilla?

-Oletko sinkku?

-Miten ns. nollaat pääsi? Eli rentoudut?

-Onko sun mielestä helpompi rakastua kuin rakastaa?

-Mitä sä pelkäät?

-Mitäpä lähtisi mukaan autiolle saarelle? Kolme asiaa mahtuu laukkuun.

-Mikä tekee tai tekeekö meissä faneissa jokin sinut surulliselle/pahalle mielelle? Miten voisimme tehdä toisin, että siltä vältyttäisiin?

-Savusauna, puusauna vai sähkösauna? Miksi?

-Mikä on sun lempikukka ja miksi niin?

-Paras keikka jolla olet itse ollut kuuntelijana ja kuka oli esiintyjänä?

-Vieläkö naimisiin vai ei ehdottomasti enää ikinä?

-Jos saisit mahdollisuuden tehdä elämässä jonkin asian toisella tavalla mikä se olisi?

-Mikä on omista biiseistä sulle henkilökohtaisin? Miksi?



Pitkän uran tehnyt Lauri Tähkä on tällä hetkellä suositumpi kuin koskaan. Jättihitiksi noussut Palavaa vettä on Vuoden radiobiisi, mikä tarkoittaa, että se on yhtäjaksoisesti soitetuin biisi Suomessa. Kappale sai myös eniten ykkössijoja viime vuonna Kuukauden Radiobiisi -palkinnoissa.


Lähde: STT

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»