Televisio

Rattiraivoa, paniikkia, ylinopeussakkoja... Kuka oikeasti haluaa Suomen surkeimmaksi kuskiksi?

25.10.2019 klo 14:40  Kirsti Kurki-Myllymäki

Suomen surkein kuski -uudet jaksot alkavat lumisissa postikorttimaisemissa.

Suomen surkein kuski

Talvisissa jaksoissa autoillaan talvisissa olosuhteissa, jolloin vastassa on lunta ja liukkautta. Kuva: MTV3


Suomen surkein kuski -ohjelmassa seurataan kahdeksaa maamme "huonointa" kuskia, jotka kilpailevat toisiaan vastaan ajotaituruutta vaativissa tehtävissä. Parhaimmin tehtävistä suoriutuneet kuskit tiputetaan kisasta pois, kunnes jäljellä on enää Suomen surkein kuski.



Alkavalla kaudella saamme seurata niin arkoja ja paniikinomaisesti ajavia sunnuntaisuhareita kuin poliiseja karkuun kaahailevia hurjapäitä. Kuskien taitoja testataan vaihtelevissa olosuhteissa, joissa lumi, jää ja loska tuovat uuden ulottuvuuden vauhti -ja jarrutustehtäviin. Mutta kysymys kuuluu, kuka oikeasti haluaa kyseenalaisen tittelin "Suomen surkein kuski"?



Suomen surkein kuski

Ohjelman juontajana jatkaa Eero Ettala. Kuskien suorituksia arvioivat tuttuun tapaan Sari Nuolikoski, Eero Ettala, Tuomo Nikkola ja Jussi Pohjoinen. Kuva: MTV3


Suomen surkein kuski alkaa MTV3:lla ti 29.10. klo 20

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi

Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat