Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Elokuvat

Onnea Esko Salminen 80-vuotta! Karismaattisen legendan elämään mahtuu monta vaimoa ja kiihkeä ura

Ikoninen näyttelijä on tehnyt näyttävän uran niin valkokankaalla kuin teatterissakin.

11.10.2020 klo 9:00

Jengi

Esko Salminen kultaiselta kuuskytluvulta. Kuva: Elonet


Esko Salminen on yksi Suomen legendaarisimmista näyttelijöistä, joka jo 1960-luvun alussa nousi nuoren polven kärkeen Suomen Kansallisteatterissa tehtyjen loistoroolien sekä elokuvien ansiosta. Salminen taipuu moneksi. Hän on sekä klassisten, suuria tunteita vaativien traagisten roolien esittäjä kuin myös älykkääseen replikointiin perustuvien komedioiden taitaja.


Salmisen yksityiselämä on värikäs. Hän on avioitunut useammankin kerran. Hän on ollut naimisissa Rose-Marie Prechtin kanssa ja seurusteli Kyllikki Forssellin kanssa lähes vuosikymmenen. Heidi Krohn kanssa hänellä on poika Kristo Salminen. Liitosta Riikka Korppi-Tommolan kanssa syntyi tytär Kreeta Salminen.


Vuodesta 1989 Salmisen puoliso on ollut näyttelijä Aino Seppo ja heillä on tytär Sonja Salminen. Kaikki muut edellä mainitussa porukassa ovat näyttelijöitä paitsi Korppi-Tommola, joka on tanssija.


Esko Salminen täyttää ma 12.10.2020 täydet 80-vuotta. Nyt tv:ssä nähdään elokuvia ja dokumentti Esko Salmisen kunniaksi.


Jengi

Paavo "Pave" Korpela (Esko Salminen) kotiseudullaan Jengi-elokuvassa. Kuva: Elonet


Jengi

Kuorma-auton kuljettaja Kale (Ville-Veikko Salminen), Rakennus-Tilda (Siiri Angerkoski), Paavo Korpela, "Pave" (Esko Salminen) ja Eka (Pertti Roisko) tauolla. Kuva: Elonet


Jengi

Åke Lindmanin ohjaamassa nuorisoelokuvassa v. 1963 maalta kaupunkiin muuttavat nuoret Paavo (Esko Salminen) ja Eeva (Tarja Nurmi) tutustuvat Kalen (Ville-Veikko Salminen) johtamaan jengiin.


Porukalla on tapana viettää aikansa vetelehtien ja pikkurikoksia tehden. Kohtalokas ilta moottoriveneellä muuttaa peruuttamattomasti nuorten elämän.


Jengi (12) Yle TV1 ma 12.10. klo 13.10



Jengi

Tuhlaajapoika-elokuvan pääosassa psykiatri Lindström (Esko Salminen) ja pikkurikollinen Esa (Hannu Kivioja). Kuva: Yle Kuvapalvelu


Tuhlaajapoika

Tuhlaajapoika v. 1992 on vaikuttava leffa. Keski-ikäinen psykiatri Lindström (Esko Salminen) kietoo vankilasta vapautuneen pikkurikollisen Esan (Hannu Kivioja) omaan sadomasokistiseen valtapiiriinsä. Esa alkaa hakata Lindströmiä tämän pyynnöstä rahasta. Lindström alkaa tarjota Esalle huumaavia lääkkeitä ja kietoa hänet tiukemmin valtapiiriinsä.


Miehet kohtaavat vankilassa, jossa Esa on vangittuna tyttöystävänsä murhasta. Lindström alkaa tehdä Esalle asioita, joita Lindström olisi toivonut Esan hänelle tekevän...


Tuhlaajapoika (16) Yle Teema & Fem ti 13.10. klo 21.50



Jengi
Kuva Kansallisteatterin esityksestä Ilta Esko Salmisen kanssa. Kuvaaja Pasi Ylirisku.


Esko Salminen - läsnä

Teatterimme todellinen Sir tässä ja nyt muistelee uraansa ja elämäänsä. Dokumentti on kuvattu pääosin v. 2007 aikana ja sisältää mm. katkelmia Teatteri Jurkan Kettu ja jänis -draamasta. Käsikirjoitus ja ohjaus Jarmo Heikkinen.


Esko Salminen - läsnä Yle Teema & Fem to 15.10. klo 22.41

Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Lähde: Kansallisbiografia.fi


Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»