Televisio

Onnea Arto Nyberg 15 vuotta!

9.3.2019 klo 9:00  Kirsti Kurki-Myllymäki

Yksinkertainen konsepti on toiminut alusta lähtien.

Arto Nyberg

Arto Nybergin monet kasvot, tosin eipä mies ole paljoa muuttunut vuosien varrella. Kuva: Yle Kuvapalvelu.


Arto Nybergiä on tehty jo 15 vuoden ajan, mikä tekee siitä pisimpään ruudussa pyörineen keskusteluohjelman. Sunnuntai-illan suoralla ohjelmalla on edelleen yli puoli miljoonaa seuraajaa viikoittain.


Ohjelman lähtökohta oli yksinkertainen: kolme ajankohtaista haastateltavaa, joilla on kiinnostavaa sanottavaa. Hämmästyttävää kyllä, ohjelman konsepti on kestänyt aikaa lähes muuttumattomana: 45 minuuttia, kolme haastateltavaa, joista yleensä yksi on tutumpi, toinen vähemmän tuttu ja kolmas yleisölle uusi kasvo, jokaiselta musiikkitoiveet lopuksi ja nimi vieraskirjaan. Ei bändejä tai muuta ylimääräistä showta.


Arto Nyberg

Arto Nybergin vieraana on ollut arvovaltaista porukkaa mm. rouva Tellervo Koivisto. Kuva: Yle Kuvapalvelu.


Keskusteluohjelmassa on nähty haastateltavia presidenteistä koomikoihin, poliitikoista punkkareihin ja urheilijoista tutkijoihin. Nybergin haastateltaviksi on istuutunut mm. tasavallan presidentit Tarja Halonen, Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari, jo edesmenneet musiikin legendat Juice Leskinen, Topi Sorsakoski ja Kari Tapio, Conan O´Brian, Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop, Mannerheim-ristin ritari Pentti Iisalo, Aira Samulin, olympiavoittaja Siiri Äitee Rantanen, SS-mies Aarne Kähärä ja rouva Tellervo Koivisto.


Kestosuosikiksi nousseen keskusteluohjelman salaisuudeksi on arvioitu Nybergin haastattelutyyli. Toimittaja ei korosta omaa egoaan, vaan antaa haastateltavilleen tilaa. Keskustelu on pakotonta, jopa hauskaakin.


Ohjelman 15-vuotissynttärilähetyksen haastateltavina ainakin 1. lähetyksessä mukana ollut Pelle Miljoona OY:n basisti Ari Taskinen ja 17-vuotias tennislupaus Otto Virtanen. Luvassa myös hetkiä vuosien varrelta.


Arto Nyberg synttärilähetys Yle TV1:llä su 10.3. klo 18.45

Katso lisää Arto Nyberg ohjelma-aikoja Telsu.fi



Asiasanat: Arto Nyberg
Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat