Elokuvat

Naispääosa-Winfreyllä 2,6 mrd:n varat - The Butler on tositarina mustan miehen ankarasta matkasta

25.5.2019 klo 7:00  Kirsti Kurki-Myllymäki

The Butler -leffan pääroolissa häikäisevät kirkkaimmat tähdet.

The Butler

Cecil Gaines (Forest Whitaker) ja Gloria Gaines (Oprah Winfrey), kuva: Filmikamari


The Butler on tositapahtumiin perustuva elokuva arvostetusta, vaatimattomista olosuhteista puuvillapeltotöistä ponnistaneesta hovimestarista Cecil Gainesta. Hovimestari palveli Valkoisessa talossa kahdeksan Yhdysvaltain presidentin valtakaudella 34 vuoden ajan. Vielä ennen kuolemaansa hän sai todistaa ensimmäisen afroamerikkalaisen valintaa Yhdysvaltain presidentiksi.


Tarina perustuu vuonna 2010 menehtyneen Eugene Allenin elämään, tarkemmin ottaen toimittaja Wil Haygoodin artikkeliin Allenista. Yli kolmen vuosikymmenen ajan Allen todisti monia tärkeitä päätöksiä ja maailman tapahtumia poliittisen vallan sisäpiirin ytimestä. Allen pysyi uskollisena Valkoisen talon presidenteille eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Monille politiikan merkkihenkilöille hän oli enemmän kuin hovimestari – myös todellinen ystävä ja uskottu.


The Butler

Presidenttipari Nancy (Jane Fonda) ja Ronald Reagan (Alan Rickman). Kuva: Filmikamari


Elokuvan miespääosassa Cecil Gainesin roolissa nähdään Forest Whitaker, joka teki vahvan roolin mm. The Last King Of Scotland -elokuvassa. P-Amerikan ehkä tunnetuin talk-show -emäntä Oprah Winfrey tekee The Butlerin naispääosassa hienon roolin. Winfreyn ei tarvitse tehdä leffarooleja rahan takia, sillä hänen nettovarallisuutensa arvo on huikeat 2,6 miljardia dollaria (2019) Forbesin mukaan.


Elokuva on täynnä toinen toistaan kirkkaampia ja harvinaisempia valkokankaan tähtiä, kuten Jane Fonda, Cuba Gooding, Jr., Terrence Howard, Lenny Kravitz, Vanessa Redgrave, Alan Rickman, Robin Williams ja Mariah Carey.


The Butler

Kuva: Filmikamari


The Butler Livillä su 26. klo 20

Jäikö leffa näkemättä? Katso lisää ohjelma-aikoja Telsu.fi


Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat