Suomi24.fi Keskustelu Suomi24 blogi Alennuskoodit Chat Treffit Säännöt
Elokuvat

Kurkunleikkajien saari illan leffana - Renny Harlin ohjaa, Amerikan miniä Geena Davis näyttelee!

Leffa ei todellakaan saanut pelkkää kiitosta kriitikoilta. Mutta katso leffa ja tee oma mielipide, onko se hyvä vai ei.

5.2.2019 klo 11:00

Kurkunleikkaajien saari

Kuva: TV5.


Kurkunleikkaajien saari - Cutthroat Island on v. 1995 ensi-iltansa saanut toimintaseikkailu, jonka on ohjannut kansainvälisesti tunnettu suomalainen ohjaaja, Renny Harlin (ent. Lauri Harjola). Miehen ohjaustöitä ovat mm. Painajainen Elm Streetillä 4, Cliffhanger, Die Hard 2, Ford Fairlane ja Driven. Suomessa paljon julkisuutta sai Mannerheim-elokuvaprojekti, josta Harlin jättäytyi lopulta pois.


Kurkunleikkaajien saaressa pääosassa on Hollywood-tähti Geena Davis, joka oli elokuvan tekohetkellä naimisissa Harlinin kanssa. Davis esittää elokuvassa pääroolia, merirosvon tytärtä, joka lähtee isänsä jättämän aarrekartan johdattamana kohti salaperäistä saarta. Kun aarteella on muitakin tavoittelijoita, retki on täynnä taisteluita ja toimintaa.


120 min. Ohjaus: Renny Harlin. Pääosissa: Geena Davis, Matthew Modine, Frank Langella.


Kurkunleikkaajien saari TV5:llä ti 5.2. klo 21

Katso lisää elokuvan ohjelma-aikoja Telsu.fistä

Kirsti Kurki-Myllymäki

Lue seuraavaksi
Suomen suosituin TV-opas
Katso kaikki TV-ohjelmat»