Televisio

IS: Olli Lindholm on kuollut - sairaskohtaus tuli täytenä yllätyksenä

12.2.2019 klo 12:40  Kirsti Kurki-Myllymäki

Yö-yhtyeen solistina tunnettu Olli Lindholm on kuollut sairauskohtaukseen 54-vuotiaana.

The Voice of Finland

Olli Lindholm The Voice of Finlandin lehdistötilaisuudessa joulukuussa v. 2018. Kuva: Nelonen Media.


Ilta-Sanomat kertoo, että Yö-yhtyeen solistina tunnettu Olli Lindholm on kuollut sairauskohtaukseen 54-vuotiaana. Manageri Taija Holm sanoo IS:lle, että sairauskohtaus tuli täytenä yllätyksenä.


Lindholm tunnetaan -yhtyeen solistina ja perustajajäsenenä. Hän oli mukana perustamassa yhtyettä vuonna 1981. Viime vuosina Lindholm on toiminut suositun The Voice of Finland -kilpailun tuomarina.


Yö-yhtye tiedotti asiasta virallisilla sosiaalisen median tileillään tiistaina. Päivityksessä kerrotaan, että Lindholm kuoli sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä.

- Meillä on teille surullisia uutisia. Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.-12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen. Olli oli meille paljon enemmän kuin bändikaveri. Hän oli meille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella. Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön, yhtyeen sivuilla kirjoitetaan.


Lindholmia jäävät kaipaamaan kaksi aikuista lasta ja kumppani Eveliina.


Lähde: Ilta-Sanomat

Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat