Televisio

Big Brother Suomi alkaa syksyllä - lähtisitkö sinä tai tuttusi mukaan?

22.1.2019 klo 13:00  Kirsti Kurki-Myllymäki

Kaikkien realityohjelmien äiti – tai pikemminkin isoveli – on nyt suositumpi kuin koskaan.

Big Brother Suomi

Isoveljen valvova silmä. Kuva: Nelonen Media.


Maailman tunnetuin realityohjelma Big Brother saapuu syksyllä Suomeen ja se nähdään Jimillä ja Ruudussa. Big Brother viettää tänä vuonna myös juhlavuottaan, sillä syksyllä tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta maailman ensimmäisen Big Brother -kauden alkamisesta.


-Big Brother on ollut Suomessa tauolla viisi vuotta, jona aikana esimerkiksi sosiaalinen media on muuttunut huimasti. Tämä tuo mukanaan tietenkin runsaasti uusia mahdollisuuksia, ja ohjelma onkin monikanavaisempi kuin koskaan. Big Brother Suomi saa esimerkiksi oman mobiilisovelluksen, jonka avulla katsojat pääsevät entistä lähemmäs talon asukkaiden elämää, Nelonen Median kotimaisten ohjelmien päällikkö Meira Noronen sanoo tiedotteessa.


-Lähdemme kuitenkin siitä, että aidot ihmiset ja mielenkiintoiset sekä keskenään erilaiset persoonat ovat ohjelman kiinnostavuuden ydin. Big Brother on ainutlaatuinen "sosiaalinen koe", jossa ei pärjää feikkaamalla. Toivommekin, että mukaan hakisi ihan kaikenlaisia ja kaikenikäisiä ihmisiä ympäri Suomen, Noronen jatkaa.


Kiinnostuitko? Haku ohjelmaan alkaa myöhemmin keväällä.

Big Brother perustuu hollantilaiseen alkuperäisformaattiin.

Monipuolisin TV-opas

Telsu.fi TV-ohjelmat

» Katso kaikki päivän ohjelmat